Kermakakkumekkonaisetkin värjäsivät hiuksiaan

Ärsyttää.. nyt tässä aamulla äidille kerroin tahtovani värjätä hiukseni ruskeiksi. Minulla on aina ollut saman väriset hiukset: värjäämättömät punertavat vaaleat luonnonkiharat, jotka eivät edes kiharru kunnolla. Eivät hiukseni muuten minua häiritse, mutta väri ei oikein soinnu yhteen vaatteitteni kanssa. Käytän vähän sellaista tummempaa vaatetta, eikä vaaleat punahehkuiset hiukset oikein sovi silloin. Peilistä katsoessani tuntuu että pääni on aivan eri maailmasta kuin muu kroppa, joka on verhoutunut tumman harmaaseen tai mustaan väriskaalaan. Sanoessani siis äidille että tahtoisin ruskeat hiukset, niin äiti kielsi minua. Hän ei anna minulle lupaa antaa Katjan äidin värjätä hiuksiani. Joskus vielä Kajaanissa asuessamme äiti sanoi etten saisi (ikinä) värjätä hiuksiani mustiksi, ja sen nyt voinkin ymmärtää, mutta etten saa värjätä ollenkaan! Ihana äitykkä mäkätti etteivät hiukseni kestäisi sitä, vaikka kyllähän nyt monella muullakin on kestänyt. Hiukseni ovat kuulemma herkemmät kaiken maailman aineille.. No, ainakin nyt tiedän, mitä teen ensimmäiseksi sitten kun saan itse päättää omista asioistani.

Eilen lainasin kirjastosta kaksi kirjaa. Ensin menin koulun jälkeen käymään siellä palauttamassa vain Daisyn takaisin, koska se niin pahasti tupakalle, etten voinut lukea sitä ilman, että kaikki kirjanmerkkini ja tyynyni eivät olisi haisseet sen jälkeen myös. Aivan kuin olisin itse polttanut samalla kuin luin. Palautettujen hyllyssä näkyi kiinnostava kirja, jonka kannessa näkyi vähän vanhanaikaista kermakakkumekkoa. Rakastan niitä tarinoita, joissa on kermakakkumekkoja.
Kotona käydessäni otin kirjastokortin mukaan ja menin ensin kauppaan ostamaan lukukarkkia (mansikkajogurttia sisältävää suklaata) ja sen jälkeen takaisin kirjastoon. Kun katsoin aikaisemmin näkemääni kirjaa tarkemmin ja luin takakannen, niin huomasin ettei se ollutkaa aivan sellainen jota olisin halunnut. Katselin ympärilleni ensin nuorten ja sitten vähän aikuistenkin osastolla. Olin lähdössä jo pois, kun huomasin aikuisten uutuuskirjat. Kotimaisetn uutuuksien hyllystä ei tiedettävästi löydy ikinä mitään joten katsoin ulkomaisetn kohdalta ja näkkiin kaksi aivan ihanan näköistä kirjaa. Toisen kannessa oli aivan italialaisen näköinen tumma ja kiharahiuksinen mies punaisessa viitassa. Kirjan nimi oli Don Juanin päiväkirja, ja sen oli kirjoittanut joku yhdysvaltalainen Douglas Carlton Abrams. Miehen esikoisteos. Takakannesta selvisi, että tarinassa on paljonkin romantiikkaa... Mustat enkelit oli toisen kirjan nimi. Kertoi selvästi renesanssiaijan melskeestä, kansissa heilui kaksi kermakakkumekkoihin pukeutunutta naista ja ympärillä monta tuijottelevaa polvisukka miestä. Tarinan luvattiin olevan kuninkaallinen lukunautinto, viettelyksiä, petoksia, intohimoja, salajuonia ja rakkautta. Kirjailijana Karleen Koen.
Kermakakkumekkonaisetkin värjäsivät hiuksensa, tekivät kauhean korkeita kampauksia, jos hiuksistaan ilman peruukkia sellaisia saivat, ja hiusten väri oli vieläpä valkeaa kalkkia!

Tänään Katjalle yöksi. Pitää pyöräillä ja lähden kahdeltatoista pian sen jälkeen kun lähden koneelta. Pelaamme simsiä ja minun pitää kertoa Katjalle pari juttua, mitä en eilen ehtinyt kun Juho taas vei mun "taskumatin", pienen punaisen pullon, jota käytän tanssitunneilla juomapullona, ja jouduin etsimään Juhon heti viimeisen tunnin jälkeen. Ollessani Miran tarakalla ja pyöräiltiin kirjastolle (missä siis nyt näin sen ensimmäisen kirjan, mistä kiinnostuin) en viittinyt alkaa selittämään niitä kun siinä meidän kanssa ajoi vähän muitakin ihmisiä..